24.3.2014

Raitioliikenteen linjastosuunnitelma etenee päätöksentekoon

Raitioliikenteen linjastosuunnitelman luonnos oli asukkaiden kommentoitavana helmikuussa.
Kommentteja oli mahdollista antaa sähköpostilla suunnitelma-aineistosta, joka oli esillä HSL:n verkkosivuilla sekä linjastosuunnitelman verkkoblogissa. Suunnitelma-aineistoon sisältyivät linjakartta kaikista linjoista sekä linjakohtaiset kartat, vuorovälitaulukot sekä linjakortit, joissa oli esitetty yhteenveto mm. linjan muutoksista, tahdistustavoitteet, keskeiset vaihtopaikat, infrastruktuuri- ja jatkosuunnittelutarpeet.

Linjastosuunnitelman luonnoksesta saatiin asukkailta ja asukasyhdistyksiltä 421 sähköpostipalautetta. Annetusta palautteesta noin neljännes oli yleisluontoista palautetta, joka koski suunnitelmaa kokonaisuutena. Loput palautteista oli selvästi kohdennettavissa johonkin kaupunginosaan. Palautteita saatiin eniten niiltä alueilta, joiden linjastoon suunnitelma toisi muutoksia. Yleiset palautteet sisälsivät runsaasti ehdotuksia raitiolinjaston laajentamiseksi esikaupunkialueille sekä uusien linjojen perustamiseksi.

Helmikuisen asukasvuorovaikutusvaiheen palautteet alueittain. Palautteita saatiin yhteensä 421 kpl.

Palautteiden perusteella suunnitelmaluonnokseen ei tässä vaiheessa nähty tarpeelliseksi tehdä olennaisia muutoksia. Jatkosuunnittelussa paneudutaan vielä erityisesti raitiolinjojen reitteihin Pasilassa.

Suunnitelmaluonnos esitellään HSL:n hallitukselle 25.3. ja hallitus päättänee pyytää HSL:n jäsenkunnilta lausunnot linjastosuunnitelmaluonnoksesta  HSL:n talous- ja toimintasuunnitelmaehdotuksen 2015 - 2017 lausuntopyynnön yhteydessä. Kunnat valmistelevat lausuntonsa kesän aikana. Lausuntojen sekä saadun palautteen perusteella suunnitelma viimeistellään ja esiteltäneen HSL:n hallitukselle hyväksyttäväksi syksyn 2014 aikana.

Suunnitelmaraportin luonnos ja linjakartta löytyvät HSL:n hallituksen 25.3. kokouksen esityslistalta. Asukasvuorovaikutuksen tuloksista on laaditty yhteenvedot raportin lukuihin 4.5. ja 5.5.

8 kommenttia:

  1. Ei mitään vaikutustatiistaina, 25 maaliskuuta, 2014

    Palautteiden perusteella suunnitelmaluonnokseen ei tässä vaiheessa nähty tarpeelliseksi tehdä olennaisia muutoksia. Eikä kyllä nähdä missään muussakaan vaiheessa.

    Asukkaita ja kaupunkilaisia kyllä kuullaan auliisti, mutta eihän asukkaiden mielipiteillä ole mitään vaikutusta suunnittelun lopputulokseen. Näin suunnittelu vain saadaan näyttämään vuorovaikutteiselta.

    VastaaPoista
  2. Asukasvuorovaikutus on ratikkaliikenteen linjastosuunnitelmaa laadittaessa ollut monivaiheinen. Marras-joulukuussa saatiin jo paljon saatesanoja kun esiteltiin erilaiset linjastovaihtoehdot. Silloin saadusta palautteesta monia suuria teemoja on nostettu nyt käsillä olevaan linjastosuunnitelman luonnokseen mukaan.

    Linjastosuunnitelman luonnoksesta saadussa palautteessa oli esillä monia sellaisia kysymyksiä, joita ei voida sivuuttaa. Merkittävin yksittäinen seikka on ratikan linjaukset Pasilassa, ja se varmasti nousee yhtenä kysymyksena esille jatkosuunnittelussa.

    VastaaPoista
  3. Asiaan laajemmin perehtyneenä voi ilman muuta todeta että linjastovaihtoehto A on selkeästi kokonaisuutena parempi kuin B-vaihtoehto.

    VastaaPoista
  4. Miks linja 5 perustetaan tynkälinjaksi Katajanokan terminaali ja Rautatieaseman välille?? toivottavasti linja palvelee myös turisteja eikä vain laivojen lähtö ja saapumis aikojen perusteella esim. ruotsin laivoilta tulee paljon turisteja, mutta heidän on käveltävä keskustaan kun raitiovaunu 4t ei kulje 11:30-17:30 väillä. toivottvata liikennöinti aika oli 9-18, 20-21:30

    teillä on kolmessa eri suunnitelmassa tuo linja 5, oli ihan kiva tietää mihinkä niistä tuo linja numero on oikeesti sitten tulossa ???
    järkevää olisi perustaa se reitille munkkivuori- kamppi -eira väille
    kun taas välille katajanokan terminaali- rautatieasema-kalasatama- hermanni koska se luontavampaa olla linja 13, kun linja menee samaa reittiä linjojen 11 ja 12 kanssa, myös bussilinja 13 on enne kulkenut väliä katajanokan terminaali ja lasipalatsi

    VastaaPoista
  5. "Väärä vitonen"? Lienee nykyisten suunnittelijoiden mielestä ennen vuotta 1985 liikennöinyt linja 5 jotenkin periaatteellisesti karsastettava. (Katajanokka - Töölön tori) Mikonkadun radan myötä sen reitti voisi olla Katajanokan terminaali- Rautatientori- (Arcadian kautta Töölön torille jolloin osa laivamatkustajista pääsisi hotelleihinsakin). Nykyinen 2-3 versio Rautatientorin kautta on loputon sekoilun ja epätietoisuuden lähde? Mikonkadun radan lähtö ideana oli juuri Katajanokan terminaalin ja Rautatientorin yhteyden luominen, mutta Olympiapaviljonki nähtiin tärkeämmäksi ja luotiin "sörsseli"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin Siljan laivojen tuloaikaan ratikat ovat TODELLA täysiä terminaalin ja Rautatientorin välillä. Uudessa suunnitelmassa suorin linja terminaalilta keskustaan ei myöskään enää ajaisi Rautatientorin ja Kaivokadun kautta.
      Ratkaisuehdotus:
      Perustetaan rengaslinja Olympiaterminaali - Kauppatori - Aleksanterinkatu - Mikonkatu - linjan 3 reitti - Olympiaterminaali.
      Linjaa liikennöitäisiin laivamatkustajien tarpeen mukaan siten, että esim. klo 10:20 - 13:30 liikennöitäisiin myötäpäivään ja 13:30 - 17:00 vastapäivään. Hiljaiseen aikaan eli noin klo 11:20 - 15:30 linjalle riittäisi 1 - 2 vaunua ja Siljan laivojen lähtö/tuloaikoina liikenne olisi tiheää max. 10 min vuorovälillä palvellen hyvin laivoille menijöitä ja niillä saapuvia matkustajia. Tällä ratkaisulla saataisiin sekä Siljan että Vikingin terminaaleille hyvät joukkoliikenneyhteydet -edellyttäen että uusimmassa liikennesuunnitelmassa mainittu linja 5 Rautatientorilta Katajanokan terminaalille toteutuu ja liikennöi myös päiväaikaan samantapaisella vuorotiheydellä.

      Poista
    2. Korjataas sen verran että aamupäivisin tietenkin vastapäivään ja iltapäivisin myötäpäivään :)

      Poista
  6. Mielestäni ehdotettu suunnitelma vaikuttaa oikein hyvältä. Kolmosen ja kakkosen eriyttäminen on myös hyvä idea ja parantaa poikittaista liikennettä merkittävästi. Ketään ei kiinnosta istua ratikassa odottamassa ajan tasausta päätepysäkillä.

    Mutta: Etelä-helsingistä yhteydet Kamppiin ja Töölöön ovat edelleen surkeat. Esimerkiksi Eiranrannasta tai Munkkisaaresta ei ole raitioyhteyttä Kamppiin tai Töölöön. Kuitenkin valmiit kiskot on olemassa lähes koko matkalle.

    Yhteys voitaisiin toteuttaa esim jatkamalla nykyisen 1A:n päättäriltä kiskoja reittiä Mestaritalo-Telakkakatu-Hietalahdenranta, josta kiskot ydhistyisivät nykyisen 6:n kiskoihin. Tästä linjaa voisi jatkaa 6:n reittiä Ruoholahdenrantaan, jossa kiskot yhdistyisivät 8:n kiskoihin Mechelininkadulla, ja jatkaisivat Töölön suuntaan.

    Tämä parantaisi huomattavasti Etelä-Helsingin liikenneyhteyksiä, ja mahdollistaisi yhteydet Ruoholahteen ja Töölöön, sekä vaihdon kautta Sörnäisiin.

    VastaaPoista